Etsi

Yksipuolinen & ”hyvä” ruokavalio painonhallintaan - tie häiriintyneeseen syömiskäyttäytymiseen?

Päivitetty: 24. tammi 2021

Osa on hämmästellyt sitä, että miksi etä- ja kontaktivalmennuksiimme ei automaattisesti sisälly ravitsemusohjausta. Painavin syy tähän on se, että YKSILÖLLINEN ravitsemusvalmennus on työläs ja vastuullinen prosessi.


Urheilijan yksilöllisen ravitsemusvalmennuksen tulisi lähes aina alkaa vähintään 3 päivän ravitsemuspäiväkirjan täyttämisellä. Sen jälkeen valmentaja syöttää nämä tiedot esimerkiksi Finelin ruokapäiväkirjoihin mahdollisimman tarkasti, josta hän tarkastelee valmennettavan energiansaantia, makroravintoaineiden saantia, vitamiinien ja kivennäis- sekä hivenaineiden saantia. Tämän lisäksi valmentaja tarkastelee ruuan yleistä laatua, ajoitusta, ateriarytmiä, ruuan ajoitusta suhteessa harjoituksiin ja niin edelleen. Tämä käsityönä tehtävä prosessi vienee valmentajalta kuin valmentajalta aikaa 2–3 tuntia. Sen jälkeen on syytä antaa valmennettavalle kirjallista tai suullista palautetta syömisestä, ja mietittävä yhdessä valmennettavan kanssa kehitysideoita ravitsemukseen. Sellaisia ideoita, joita asiakas on halukas toteuttamaan, ja pystyy ajan kuluessa nämä muutokset arkeensa sitomaan uusiksi tavoiksi, jotka jäävät pitkäksi aikaa osaksi elämää.


Ajattelin joskus nuorempana ennen opintojani yliopistossa, että yksilöllinen ravitsemusvalmennus on sitä, että arvioin asiakkaan perustietojen ja liikuntatottumuksien perusteella hänen energiankulutustaan, ja teen hänelle ruokaohjelman tavoitteisiin sopivalla energiamäärällä. Sen jälkeen asiakkaan työ on vain noudattaa tuota ruokaohjelmaa, jonka omien mieltymyksieni mukaan hänelle laadin, ja punnita itseään. Mikäli asiakkaan tavoitteena oli pudottaa painoa, eikä puntari liikkunut tarpeellista tahtia alaspäin, minun työni oli korjata hieman ruokaohjelman energiansaantia alaspäin, jolloin homma saatiin taas toimimaan. Valmentajan kannalta tilanne oli helppo. Aikaa ruokaohjelman laatimiseen meni noin 15 minuuttia ja muutokset ruokaohjemassa oli naputeltu minuuteissa. Ja mikä parasta, yksikään asiakas ei joutunut pettymään, vaan monet tekivät todella suuriakin muutoksia kehonkoostumuksessa valmennuksen aikana. Mutta entä valmennuksen jälkeen? Minun mieltymyksieni mukaan laadittua terveellistä ja yksipuolista ruokavaliota ei enää projektin jälkeen napannutkaan noudattaa, ja asiakas palasi takaisin vanhoihin tottumuksiinsa ja sitä myöden vanhaan painoonsa. Eikä siinä mitään, näin käy tutkitusti noin 90 prosentille painonpudottajista!

Biggest loser -formaatin tuloksia. 90 prosentille painonpudottajista käy samoin.


Olen suorittanut yliopisto-opintojeni aikana liikuntatieteellisen tiedekunnan ravitsemus ja liikunta -kurssin (6 op) ja lukenut sivuaineena Itä-Suomen avoimessa yliopistossa urheiluravitsemuksen perusopinnot (30 op). Nuo noin 972 tuntia opintoja ravitsemuksesta ovat saaneet minut ajattelemaan nykyisin aika vahvasti eri tavalla ravitsemuksesta kuin aikaisemmin. Ravitsemus on aika paljon monisäikeisempi juttu kuin kalorienlaskenta. Tuo 36 opintopistettä on edelleen murto-osa siitä opintomäärästä, jota ravitsemustieteitä pääaineenaan lukevat suorittavat. Siksi en haluakaan antaa ravitsemusvalmennusta oman parhaan ravitsemustietämykseni ulkopuolelle, mitä on liikuntaravitsemus. Enkä siinäkään tosiaan ole mikään laillistettu ammattilainen, vaikka koen pystyväni riittävän laadukasta valmennusta siinä tarjoamaankin oman taustani ja koulutukseni huomioiden.


Mutta sukelletaanpa takaisin ruokavalioiden tekoon. Se on tyypillinen tapa fitnesskulttuurissa, jossa omatkin juureni vahvasti ovat, että valmennettavalle tehdään ruokavalio (usein samoja ruokia päivästä toiseen vähillä variaatioilla ja gramman tarkasti) hänen tullessaan valmennukseen, oli sitten kyse ns. kehityskaudesta, jolloin pyritään positiiviseen energiatasapainoon, tai kilpailuun johtavasta dieetistä, jolloin pyritään tiputtamaan painoa negatiivisen energiatasapainon kautta.


Kun jo valmiiksi atleettisesta, normaalirasvaisesta kehosta pyritään pudottamaan kehon rasvat ”luonnottoman alas” tiettyyn kisapäivään mennessä, on tarkan ravinto-ohjelman noudattaminen lähes välttämätöntä, sillä sopivan näläntunteen säilyttäminen rennolla syömisellä on hyvin vaikeaa, ja johtaa hyvin todennäköisesti suurempaan energiavajeeseen kuin se olisi ruokaohjelmaa noudattamalla. En siis näe ongelmaa tarkan ruokavalion noudattamisessa noin 5–6 kk kilpailudieetin aikana – varsinkin jos näihin tarkkoihin kaloreihin on tehty edes muutamia ateriavaihtoehtoja monipuolisemman syömisen takaamiseksi.

Kisadieettaaminen ilman melko tarkkaa energiansaannin seuraamista ei ole järkevää.


Mutta sen näen henkilökohtaisesti ongelmaksi, että tätä tarkkaa ruokavaliota noudatetaan myös kehityskaudella. Ajatellaanpa esimerkiksi 16-vuotiasta nuorta, joka haluaa kilpailla muutaman vuoden päästä fitnesskilpailuissa. Jos, ja usein kun, hänelle tehdään valmennuksen aluksi ruokaohjelma – piittaamatta yhtään siitä syökö hän jo ennen valmennukseen tuloaan terveellisesti ja riittävän kehittymisen takaamiseksi – hän saattaa ajatella, että esimerkiksi koululounaat ja vanhempien valmistamat ruuat ovatkin kiellettyjä ruoka-aineita, koska ruokaohjelmasta ei löydy makaronilaatikkoa eikä tonnikalapastasalaattia. Eikä se tilanne ole sen kummemmin eri lapsiperheen vanhemmalla, jonka ruokaohjelmassa on kehityskaudella päivälliseksi kanaa ja riisiä, jolloin hän tekee lapsilleen päivälliseksi jauhelihakastiketta ja itselleen erikseen kanaa ja riisiä. Kuinka monen valmentajan mielestä nämä esimerkit ovat järkeviä? Veikkaan, että kovin moni ei tätä perusteltuna ja tarpeellisena ratkaisuna näe, mutta kun valmennus alkoi ruokaohjelmalla eikä ravintopäiväkirja-analyysilla ja yksilöllisellä ravitsemusohjauksella, voi tämä skenaario kuitenkin olla todellinen yllättävän monen kohdalla.


Yksipuolisen ja tarkan ruokavalion noudattaminen ajaa herkästi syömisen joustamattomuuteen sekä siihen, että ei osata enää kuunnella oman kehon viestejä, kun on totuttu noudattamaan tiettyä suunnitelman mukaista syömiskäyttäytymistä. Tästä irtautuminen voi olla todella hankala prosessi. Lisäksi tarkan ruokavalion noudattaminen ajaa siihen, että yhteiset ruokailuhetket esim. opiskelija- tai työpaikkaravintolassa tai illallisravintolassa jäävät väliin. Ruuasta nauttiminen seurassa on kuitenkin tärkeä osa tervettä ruokasuhdetta. Purkkiruokailusta tämä ruokailun positiivinen ilmapiiri jää usein uupumaan ja ruokailu on vain tavoitteita tukeva suoritus. Ja jos poikkeuksia ruokavaliossa tehdään, tehdään nekin monesti valmentajan ohjeistamina hetkinä tai päivinä eikä useinkaan omasta mielijohteesta.

Ei liene yllätys, että tätäkin tapahtuu.


Tällaista syömiskäyttäytymistä on helppo alla olevan kuvan perusteella sanoa vähintäänkin häiriintyneeksi syömiseksi ja monen kohdalla voitaneen puhua syömishäiriöstäkin (kuitenkaan syömishäiriö ei ole vain syömisen mekaaninen ongelma, vaan syömishäiriö määritellään psyykkiseksi sairaudeksi). Ja niin kuin aiemmin mainitsin, tämä tehdään usein vieläpä valmentajajohtoisesti. Valmentajan tarkoitus on usein hyvä, mutta varsinainen toteutus ja mahdolliset seuraukset eivät ole välttämättä kuitenkaan loppuun asti harkittuja. Ennen kouluttautumistani olen tähän myös itse sortunut, niin kuin aiemmin kerroin. Onneksi nykyään olen asian suhteen valveutuneempi.